JOULUINSPIRAATIOTA

16.20.00

Viimeinen päivä marraskuuta pyörähti käyntiin ja huomenna voikin jo luvan kanssa aloittaa jouluvalmistelut! Uskallan kuitenkin lyödä vetoa, että meistä moni on jo aiemmin aloittanut valmistautumisen jouluun. Itsekin tein viime viikolla ensimmäiset joulukoristeostokset.
Näin joulun alun kunniaksi halusinkin tulla jakamaan teille muutamat inspiraatiokuvat, sillä ainakin itse inspiroidun niistä hirmuisesti! Listasin lisäksi asioita, joista pidän tällä hetkellä.

kuvat: Weheart it
collage-2017-11-29 (1)      ♡ Ovikranssit - Tänä talvena voin ensimmäistä kertaa ripustaa ulko-oveeni ovikranssin. Valinta on ollut vaikea, eikä sellainen vielä korista oveani
Huurteiset tekojoulukuuset - Ensimmäinen ajatus oli hankkia täysin valkoinen joulukuusi, mutta nyt muutaman huurteisen valkean tekokuusen nähtyäni mieli saattaakin vielä muuttua
Kynttilät ja kultainen väri sisustuksessa
Jouluisesti maustetut kahvit - Maistoin eilen Espresso Housen tonttulattea, niin hyvää!  collage-2017-11-29 (2)      Tupsupipot - Uusi tupsupipo on ollut ostoslistalla jo pitkään, mutta vielä ei ole täydellistä yksilöä löytynyt viime vuonna ostetun Henry Lloydin pipon kaveriksi
Kamelitakki - Niin klassinen yksilö!
Paksut pooloneuleet - Vielä muutama vuosi sitten en pitänyt korkeakauluksisista neuleista, nyt en muuta haluaisikaan käyttää!
Teddytakit - Niiiin pehmeä päällä ja vielä kaiken lisäksi todella kivan näköinen
Flared pants - Mukavaa vaihtelua tavallisiin mustiin farkkuihin! Vielä kun löytäisin sopivat sellaiset

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kiva postausidea! Ite oon ihastellut paljon monilla noita kamelitakkeja 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo sama täällä, täytyis itsellekin vielä sellanen löytää!

      Poista

Subscribe